Vuoden 2018 Jyväskylässä pidetyn sukukokouksen jälkeen sukuseura vietti hiljaiseloa. Vuonna 2020 alkanut koronakausi rajoitti lisää toimintaa. Henkilökohtaisten syiden takia jotkut hallituksen jäsenet luopuivat hallituksen toiminnasta. Koronan hellittäessä keväällä 2022 hallituksessa heräsi ajatus sukuseuran lehden tekemisestä sekä sukukokouksen koolle kutsumisesta. Työryhmän puheenjohtajana oli Mariliina Perkko, jäseninä Riitta Toivanen, Kirsi Karhunen ja Jouko Karhunen. Nettisivuasioissa palveli sekä…
Lue lisääKarhusten sukuseuran sukujuhla 2012
Karhusten sukuseuran 4. sukujuhla pidettiin 22.7.2012 noin 10 km Kuopiosta etelään sijaitsevassa Koivu-mäen kartanossa, joka oli aikoinaan kuulunut Raninin panimosuvulle. Jo pihalla tanssiva isokokoinen karhupatsas toivotti ”sukulaiset” tervetulleeksi. Tilaisuus alkoi hartaushetkellä, jonka piti rovasti Seppo Aaltonen. Puheenjohtaja Jarmo Karhunen avasi sukukokouksen ja virallisen osuuden lisäksi piti 10-vuotiskatsauksen. Hallitukseen vuosille 2012-2015 valittiin Jarmo Karhunen puheenjohtajaksi, Tuomo…
Lue lisääKarhusten sukuseuran 3. sukujuhla 2009
Karhusten sukuseuran 3. sukujuhla pidettiin Karttulassa 25.7.2009. Tilaisuus alkoi Syväniemen kirkolla hartaushetkellä. Hermannintalolla puheenjohtaja Jarmo Karhunen avasi sukukokouksen ottamalla esiin ajankohtaiset asiat. Esitelmöijäksi oli pyydetty kasvatustieteiden maisteri Hannele Karhunen, joka kertoi isästään Mannerheim-ristin ritari, yleisesikuntaeversti Jorma (Joppe) Karhusesta (1913-2002) isänä, hävittäjälentäjänä ja sotakirjailijana. Sukuseuran perustajajäsenen Leena Punakiven (o.s. Karhunen) keräämiä ja sukutietokantaan taltioituja tietoja jaettiin…
Lue lisääKarhusten sukuseuran 2. sukujuhla 2006
Keväällä 2006 päätettiin pitää 2. sukujuhla Riuttalan talonpoikaismuseossa Karttulassa 30.7.2006. Päivä aloitettiin sukukokouksella, jossa puheenjohtaja Jarmo Karhunen otti esille seuran sääntöjen mukaiset viralliset asiat. Sukututkimuksen vanhin Leena Punakivi (o.s. Karhunen) jakoi sukututkimusta tarkentavia henkilötietolomakkeita, jotka hän toivoi saavansa takaisin täytettyinä. Palautusinto on ollut heikohkoa.Hallituksesta eronneiden Asko Karhusen, Raimo Karhusen ja Leena Punakiven tilalle valittiin uudet…
Lue lisääKarhusten sukuseuran 1. sukujuhla 2003
Sukuseuran hallituksen valmisteleva 1. sukujuhla pidettiin Karttulan Syvänniemellä 27.7.2003. Päivä aloitettiin Syvänniemen kirkossa jumalanpalveluksella, jonka toimitti Suonenjoen srk:n kappalainen Osmo Koskinen, äitinsä puolelta Karhusia hänkin. Karttulan kunnan tervehdys saatiin kuulla Hermannintalon näyttämöltä ennen varsinaista sukukokousta. Kokouksessa päätettiin, että jo perustamiskokouksessa valittu hallitus sellaisenaan jatkaa edelleen. Puheenjohtajanaan toimi siis Jarmo Karhunen Kuopiosta. LL Leena Punakivi (o.s….
Lue lisääKorvenraivaaja Karhusista
Karhusten suvun sukututkijoiden vanhin Mariliina Perkko (o.s. Karhunen) kertoi Sukujuhlassa 22.7.2012 mielenkiintoista uutta tietoa muinaisista korvenraivaaja-Karhusista. Nimistötutkimuksessa on todettu, että eläinten nimitykset ovat Suomalaisten vanhimpia nimiä niin suvuilla kuin henkilöilläkin. Tästä hyvä esimerkki on nimi karhu, joka esiintyy sukunimenä muodoissa Karhu ja Karhune. Kulttuurientutkimuksen kannalta sekä Karhu että Karhunen ovat selvästi itäisiä sukunimiä, jotka ovat…
Lue lisääSukuseuran alkutaival
Koko syksyn 2002 mielessäni oli pyörinyt ajatus sukulaisten tapaamisesta. Niinpä jätin 19.10.2002 Savon Sanomiin Sekalaista–palstalle ilmoituksen Karhusten sukuseuran perustamisesta. Ilmoituksen otsakkeena oli Huomio kaikki Karhuset! ja mukaan liitin yhteystiedot. Soittoja tuli ja kokouspäiväksi valittiin 3.11.2002 ja paikaksi ravintola Sataman Helmi Kuopiossa. Tilaisuuteen tuli lisäkseni 13 Karhusta tai Karhusen sukuun kuuluvaa. Läsnä olevista muodostettiin sukuseuran hallitus….
Lue lisää